Tänäänkin on hyvä päivä tehdä TULOKSIA.

Johtamisjärjestelmiä, jotka tekevät strategiasta arkea ja varmistavat halutut tulokset. Räätälöidyt ratkaisut kestävään johtamiseen sekä laadun, ympäristön ja turvallisuuden hallintaan.

PALVELUT

Antti Huuskonen

Mies Niittyrannasta

Haluni kehittää organisaatioissa kestävää kasvua, sujuvaa arkea ja tinkimätöntä laatukulttuuria johtuu taustastani.

Työmoraalini on lähtöisin kotitilaltani, missä opin jo varhain, että työ tehdään silloin, kun on sen aika, tarvittaessa kelloon katsomatta ja tehtäviä ylenkatsomatta, ilman tarpeetonta hierarkiaa. Jokainen tekijä ja arvoa tuottava työvaihe on kriittinen osa kokonaisuutta. Tämä asenne ohjaa minua edelleen. Myös konsulttina olen kumppani, joka tarttuu toimeen. Nykyisen työkokemukseni taustat pohjautuvat DI-tutkintoon teknillisestä korkeakoulusta ja 12 vuoden kokemukseen konsultoinnista, sekä sitä ennen usean vuoden kokemukseen konepajateollisuudesta.

Tänä päivänä myös lapsiperheen arjen pyörittäminen opettaa edelleen prosessien ja ennakoinnin merkityksestä. Kun kotona on järjestys ja selkeät pelisäännöt, jää tilaa olennaiselle: läsnäololle, luovuudelle ja uuden luomiselle. Samalla tavalla ajattelen yrityksistä ja niiden johtamisjärjestelmistä: niiden on oltava niin selkeitä ja helppoja, että ne palvelevat ihmistä, eivätkä toisinpäin.

Minulle yrityksen kasvu, jatkuva parantaminen ja hyvä johtaminen on muutakin kuin sertifikaatit. Se on kunnia-asia, joka juontaa juurensa suomalaiseen työmoraaliin ja haluun jättää jälkeensä jotain kestävää.

Niittyranta Consulting

Niittyranta Consulting ei ole suuri ja kasvoton koneisto. Toimin tietoisen keskittyneellä mallilla, joka takaa asiakkaalle kolme asiaa: yhden luotettavan kumppanin, selkeän vastuun ja suoran toiminnan.

Tiedät, kenen kanssa työskentelet

Kun palkkaat minut, saat minut. Asioita ei siirretä juniorikonsulteille taustalla, vaan tiedät aina, kuka kantaa vastuun, kuka haastaa ajatteluasi ja kuka seisoo vierelläsi, kun suunnitelmat muutetaan käytännön teoiksi.

Riippumattomuus on itseisarvo

Neuvonanto on rehellistä ja suoraa, ilman piilotettuja agendoja tai tarvetta paisuttaa toimeksiantoja tarpeettomasti. Tavoitteeni on rakentaa järjestelmät, jotka pyörivät tarvittaessa ilman minua.

Ei turhaa byrokratiaa

Toimin ketterästi ja suoraviivaisesti. Koska tiedän, mitä maailmanluokan teollisuus vaatii, en tuhlaa aikaasi jargoniin, vaan keskityn ratkaisuihin, jotka vievät liiketoimintaasi eteenpäin.

Toimintani arvoja ovat

Luottamus, aitous, laatu ja suorituskyky. Arvot näkyvät työni jäljessä välittömänä yhteistyönä ja asiakaskeskeisenä ajatteluna.

Tarjoan teille

Ajantasaista tietoa ja osaamista, kustannustehokkuutta, tuottavuutta ja hyvää johtamista. Ota yhteyttä ja avataan keskustelu.

Räätälöidyt ratkaisut kestävään johtamiseen, liiketoiminnan kehittämiseen, sekä laadun, ympäristön ja turvallisuuden hallintaan

Projektikohtainen kehittäminen

Projektit

Rakennamme yhdessä selkeän polun tavoitteeseen. Se voi olla uusi sertifikaatti (ISO, AQAP) ja yhtä lailla tuotannon tehostamisprojekti, vastuullisuusstrategian jalkautus tai digitaalinen loikka dokumentaatiossa.

  • Prosessien suorituskyvyn parantaminen 
  • Digitaalisten työkaluvalintojen tuki
  • ISO 9001, 14001, 45001 johtamisjärjestelmien rakentaminen ja ylläpito
  • Hitsauksen laatujärjestelmät: ISO 3834, EN1090
  • Nato AQAP -vaatimusten jalkautus ja auditointivalmistelut
  • Vastuullisuusstrategiat ja -ohjelmat, DMA, CSRD/ESRS- ja VSME-raportointi
  • Tuottavuuden ja operatiivisen tehokkuuden (OEE) parantaminen Lean menetelmin
Kysy lisää

Jatkuva kumppanuus ja Advisory

Muutoksen tuki

Toimin johdon tukena ja ulkopuolisina strategisina silminä. Tämä ei ole vain HSEQ:n ja vastuullisuuden seurantaa, vaan liiketoiminnan tukea. Säännölliset tapaamiset sovitusti. 

  • HSEQ-toiminta
  • Alihankintaketjun laatu
  • Riskienhallinta
  • Jatkuvuudenhallinta
  • Standardien toimeenpano
  • Strategisen jalkautuksen tuki
  • Muutosjohtamisen tuki
  • Päätöksenteon tuki
  • Investointien ja kehittämisen suunnittelu
Kysy lisää

Interim-resurssi

Jatkuva palvelu

Astun saappaisiin resurssiksi organisaatioonne, kun tarvitsette esimerkiksi kokeneen laatu, ympäristö-, turvallisuus- tai kehityspäällikön viemään asioita eteenpäin päivittäisessä arjessa. Saatte ammattilaisen käyttöönne ilman rekrytointiriskiä ja -kuluja.

  • HSEQ-johtaminen
  • Laatupäällikkö
  • Vastuullisuuspäällikkö
  • Kehityspäällikkö
  • Operatiivinen johtaja
Kysy lisää

Hallitustyö ja Advisory Board

Syvempi yhteistyö

Toimin riippumattomana ja kriittisenä neuvonantaja sekä päätöksenteon tukena. Tuon Advisory Boardiin ja hallitustyöskentelyyn sillan strategian ja arjen suorituskyvyn välille, varmistaen kestävän kasvun, operatiivisen suorituskyvyn ja mitattavat tulokset.

  • Jäsen
  • Sihteeri
  • Neuvonantaja
  • Puheenjohtaja
Kysy lisää

Referenssejä

laatu-crosswrap-referenssi

Yhteistyötä vuodesta 2015, sisältäen laatujärjestelmän kehittämisen, käyttöönoton, päivitykset ja ylläpidon, sisältäen esimerkiksi toimittaja-arvioinnit.

laatu-kuopion-konepaja-referenssi

Yhteistyötä vuodesta 2016, sisältäen ISO 9001 laatujärjestelmän kehittämisen ja jalkauttamisen tuen, sekä toimimisen ulkoistettuna laatupäällikkönä.

Hallituksen jäsen 04/2025 alkaen.

Yhteistyötä vuodesta 2024, sisältäen ISO, 9001, ISO 14001, ISO 45001 järjestelmien pävittämisen ja toimimisen ulkoistettuna HSEQ-päällikkönä. Lisäksi liiketoiminnan kehittämisen ja kasvun tukiprojektit.

Yhteistyötä vuodesta 2023 sisältäen laatu- ja ympäristöjärjestelmän ylläpidon ja toimimisen ulkoistettuna laatupäällikkönä, sekä strategian kehittämisen ja tuen.

laatu-elcoline-referenssi

Yhteistyötä vuodesta 2013, sisältäen HSEQ-järjestelmien kehittämisen, ylläpidon, päivitykset ja Groupin HSEQ-päällikönä toimimisen, kasvattaen HSEQ:ta Pohjoismaiseksi konserniksi kasvaneen organisaation mukana, sekä vastuullisuusstrategian kehittämisen.

Yhteistyötä vuodesta 2014, sisältäen EN 1090 standardin vaatimusten mukaisen kantavien teräs- ja alumiinirakenteiden hitsauksen laatujärjestelmän ja ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001 johtamisjärjestelmien, sekä vastuullisuusstrategian ja GHG-laskennan toteutuksen ja ylläpidon ulkoistettuna laatupäällikkönä.

Hallituksen jäsen 10/2025 alkaen.

Ota yhteyttä, niin aletaan töihin

Ymmärrän, mitä maailmanluokan valmistus vaatii. Samoin sen, miten teknologia ja ihminen saadaan pelaamaan yhteen. En tarjoa staattisia malleja menneisyydestä, vaan hyödynnän uusimpia digitaalisia työkaluja rakentaakseni järjestelmiä, jotka todella säästävät aikaa ja parantavat kilpailukykyä.  Toimin pääasiassa Pohjois-Savossa ja Itä-Suomessa. Kalenteriini mahtuu tyypillisesti 1–2 valtakunnallista kumppanuutta. 

Antti Huuskonen
Yrittäjä & toimitusjohtaja

DI (tuta, t&k), Ins. (AMK) hitsaustekniikka, HHJ